Toisen tytär ei jaksanut elää, toinen valitsi lapselleen kuoleman.
Kahta surevaa äitiä yhdistää ehdoton, pysyväksi asettunut kuolemansuru. He kirjoittavat surusta, josta ei ole mahdollista eikä edes tarkoituksenmukaista toipua. Heidän surullaan ei ole muuta tavoitetta kuin suru.
He elävät surunpilaajien maailmassa. He ovat surun toisinajattelijoita ja uskovat että sureminen on aina arvokasta ja välttämätöntä, sillä vakavasti otettu suru palkitsee: se antaa heille itsensä ja samalla kaiken, millä on merkitystä.
Tähän kirjaan kootuissa kirjoituksissaan he kertovat, mikä tekee heidän surustaan hyvää.