4.2(100)

Syyttäjä II

Miten totuus kaivetaan esiin.

Miten Perttu Könösestä tuli tinkimätön syyttäjä, joka vääntää vuodesta toiseen oikeussaleissa rikollisten kanssa?

Oikeudenkäyntiavustajan työ tuntui nuoresta Perttu Könösestä väärältä. Kannattiko opiskella vuosia vain päästäkseen tekemään kaikkensa, jotta toista vahingoittanut ihminen pääsisi pälkähästä?

Kun Könönen aloitti syyttäjänä Kouvolassa 2000-luvun alussa, hän löysi oman paikkansa. Syyttäjän työ oli merkityksellistä. Kunhan oli tiukka, ahkera ja luova. Muutoin järjestelmä saattoi pettää ja rikosvastuu jäädä toteutumatta.

Pikkuhiljaa Könösen syytettäväksi tuli yhä vakavampaa rikollisuutta. Meno saattoi silti olla aavistuksen leppoisampaa kuin myöhemmin Helsingissä, jolloin Jari Aarnio, Keijo Vilhunen ja kumppanit tulisivat näyttämään todelliset karvansa.

Sarjan ensimmäinen osa Syyttäjä I ilmestyi syksyllä 2025.

Perttu Könönen (s. 1974) on toiminut syyttäjänä Kouvolassa ja Helsingissä. Vuodesta 2008 hän on häärinyt pääasiassa erikoissyyttäjänä väsymättömästi (ja välillä väsyen) järjestäytyneen rikollisuuden, huumausainerikollisuuden ja muun vakavan rikollisen kimpussa.

Janne Huuskonen (s. 1975) on toimittaja ja kirjailija. Hän on käsitellyt järjestäytynyttä rikollisuutta teoksessa Kultainen vasikka (2019, Mikko Gustafssonin kanssa), huumeriippuvuuksia Koukussa-teoksessa (2022, Miro Hildenin kanssa) ja gangstaräpin yhteiskunnallisia ulottuvuuksia teoksessa Pistooli Guccin laukussa (2023, Janne Ranisen kanssa).

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.