Tumman veden päällä

Näyttelijä Peter Franzénin esikoisromaani on herkkävireinen kasvutarina Pohjois-Suomesta.

Lapsen elämässä jokainen päivä sisältää jotain uutta ja ihmeellistä. Se voi olla leikki pikkusiskon ja naapurin poikien kanssa, se voi olla hassutteleva isoisä tai se voi olla kilpaa työnnettävän potkukelkan alla narskuva lumi. Petelle se on myös edessä oleva ensimmäinen kouluvuosi.

Ja sitten on isä joka muuttuu. Keittiöstä alkaa öisin kuulua ääniä, riitaa ja itkua. Lähdetään yön selkään. Pete luottaa vailla ehtoja vanhempiinsa, ihailee heitä, on täynnä toivoa ja uskoa tulevaan. Mitä tapahtuu kun tämä luottamus särkyy?

Tumman veden päällä on samaan aikaan aseista riisuvan koskettava ja riemastuttavan hauska kasvukuvaus. Peter Franzén tavoittaa pienen lapsen tavan kokea maailma läikehtivien yksityiskohtien avulla. Hän kuljettaa tarinaa pienten huomioiden, esineiden, tuoksujen ja tunnelmien kautta kohti suurta draamaa, hetkeä jolloin lapsuuden idylli särkyy.

Peter Franzén on Suomen suosituimpia näyttelijöitä. Hän on esiintynyt muun muassa elokuvissa Rukajärven tie, Pahat pojat, Badding, Koirankynnen leikkaaja, Rööperi, Harjunpää ja pahan pappi ja Leijonasydän sekä tv-sarjassa Vikings.

Prova 30 timmar gratis

  • Läs och lyssna i dag
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu

Gör varje stund till ett äventyr

  • Bär med dig hundratusentals berättelser direkt i fickan
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Leende kvinna tittar ut genom ett tågfönster, bär hörlurar och håller i sin telefon

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.


Relaterade kategorier