3.1(31)

Unohtumattomia tarinoita Dingosta

Laulusta ”Sinä ja minä” alkanut Dingo-ilmiö kulminoitui vuoteen 1985, jolloin Dingo tuntui onnistuvan kaikessa, mihin se ryhtyi.

Dingon kakkosalbumi ”Kerjäläisten valtakunta” myi hirvittäviä määriä ja urheiluseurat ympäri Suomen halusivat tanssilavoilleen ”sen bändin, jolla on tukat pystyssä ja joka laulaa autiosta talosta”. Dingo-hysteriaa kesti kuitenkin vain rajallisen ajan, sillä jo seuraavana vuonna Dingo ei ollut Suomessa enää kaikkein kuuminta hottia.

Tämä kirja etsii kymmenien haastattelujen voimalla vastausta siihen, mistä Dingo oikein tuli ja miksi siitä tuli niin järkyttävän suosittu? Oliko bändissä jotain niin ainutlaatuista, mikä teki sen suosiosta vääjäämätöntä, vai onko sittenkin niin,

että Dingon poikienkin piti viettää aikansa jonotuslistalla, ennen kuin he lopulta nousivat Suosikin kanteen ja teinityttöjen seinille?

Tässä kirjassa Dingoa lähellä olleet ihmiset kertovat omia tarinoitaan Dingosta ja sen karismaattisesta johtajasta Neumannista. He kertovat yhtyeen syntyhistoriasta, sen keikoista ja kiertueista ja biiseistä ja demoista. He kertovat Dingon ja Yöyhtyeen

suhteesta ja siitäkin, miksi Neumannia kutsuttiin Porissa Stingiksi, ja miksi hänen tyttöystävänsä piti työntää komeroon piiloon? Tarinat ovat rouheita, mutta niistä paistaa läpi kunnioitus Dingoa ja sen nerokasta musiikkia kohtaan.

Mukana kirjassa ovat muun muassa Mikko Alatalo, Markku ”Mato” Valtonen, Mari Rantasila, Lasse Norres, Tuomo ”Tumppi” Vähä-Pesola, Kari Levola ja Jani Viitanen, sekä Dingo-faneja eri vuosikymmeniltä.

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.