4.0(1)

Vaeltavaa vettä

"Rantapenger selässäni, kiinni minussa. Kannan sitä mukanani koko elämäni. Joen yläpuolelta katsottuna, maassa, ihan joen partaalla, erottuu pieni piste. Se olen minä, maassa kiinni. Olen tässä paikassa ja se on minussa."

Vesi löytää reittinsä taloon. Tavalla tai toisella.

Yksin jäänyt lapsuudenkoti pohjoisessa jokivarressa ikävöi Varpua, joka on rakentanut elämänsä etelään, vaikkei tiedä, kuuluuko sinne enää. Puolisokin on muuttunut vieraaksi, sisko tavoittamattomaksi.

Kotiseudun vanhat tarinat esi-isineen ovat Varpulle tuttuja. Niillä on tärkeä rooli kyläkirjassa, jonka työstössä Varpu on mukana, samoin kuin joella, jota ei voi tuntea ja joka harhauttaa kaikkia.

Varpu suuntaa pohjoiseen vauhdittamaan kirjan valmistumista, mutta siellä häntä jäytää

lapsuudesta saakka kivistänyt haava ja suvun edesmenneiden syyttävä katse.

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.