Vaiennut kaupunki

Tositapahtumiin perustuva rikosromaani kysyy, milloin hyvään pyrkivä ihminen lakkaa olemasta hyvä.

Keväällä 1961 lappeenrantalainen pankinjohtaja surmaa vaimonsa ja kolme tytärtään. Viranomaisille hän kertoo tehneensä surmatyöt säilyttääkseen kunniansa.

Tragedia tavoittaa sanomalehtimies Eino Herasen, joka haluaa ymmärtää pahuuden syvintä olemusta ja lähtee synnyinkaupunkiinsa Lappeenrantaan tutkimaan tapausta. Hän törmää kuitenkin vain vaikenemisen kulttuuriin, valheisiin ja puolitotuuksiin.

Selvittäessään tapausta Heranen huomaa siinä yhtymäkohtia omaan sukuhistoriaansa ja alkaa vajota osaksi kaupungin salaisuutta. Miksi kaupunkilaiset vaikuttavat suojelevan murhaajaa ja pitävän tätä edelleen arvossa?

Vaiennut kaupunki on Pahuuden anatomia -trilogian itsenäinen avausosa.

Tuomas Mustikainen (s. 1985) on lappeenrantalaislähtöinen kirjailija ja toimittaja, joka kuuli kirjan pohjana olleesta tragediasta poliisi-isoisältään.

Jussi Sudenlehti (s. 1982) on kirjailija ja psykoterapeutti, joka on kiinnostunut ihmismielen pimeistä puolista.

Sekä Mustikainen että Sudenlehti ovat julkaisseet aiemmin tietokirjoja ja romaaneja.

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.