5.0(2)

Valon aika

Valistuksen vuosisata - 1700-luku - oli Euroopan kulttuurin loistoaika, jolloin saivat alkunsa monet vielä nykyäänkin vaikuttavat aatteet, keksinnöt ja uudistukset. Valistuksen keskus oli Pariisi akatemioineen, kahviloineen ja salonkeineen.

Valon aika sisältää 20 henkilökuvaa tiedemiehistä, filosofeista ja muista valistuksen sanansaattajista sekä Ranskassa että Itämeren piirissä, etenkin Pariisin, Berliinin, Pietarin ja Upsalan tiedeakatemioissa.

Mukana ovat valistuksen suurhahmojen Voltairen, Rousseaun ja Condorcet'n lisäksi esimerkiksi Katariina Suuren neuvonantajaksi ryhtynyt ensyklopedisti Diderot, kukkaiskuningas Carl von Linne, giljotiiniin päätynyt tähtitieteilijä Bailly ja ensimmäinen naispuolinen luonnontieteen uranuurtaja Emilie du Chatelet.

FT, YTT Osmo Pekonen ja FT, TkT Johan Sten ovat molemmat väitelleet paitsi matematiikasta myös 1700-luvun tieteenhistoriasta.

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.