Radioaallot ovat olleet osana maailmanhistorian merkittävissä käänteissä aina siitä lähtien, kun ne keksittiin vajaat 150 vuotta sitten. Niiden avulla on voitettu sotia, pelastettu ihmishenkiä sekä kiihdytetty kansanjoukkoja. Kehittyvä viestintäteknologia on muovannut myös arkielämämme perusteita. Nykyään elinympäristömme on langattomien yhteyksien kyllästämä - aivan kuten keksijä Nikola Tesla visioi jo vuonna 1926. Värähtelevä maailma kertoo langattoman viestinnän tarinan kipinälähettimistä 5G-verkkoihin. Tutuksi tulevat muun muassa radion ja television vaiheikas historia, satelliittiyhteydet monine sovellusalueineen sekä mobiilin internetin edelleen jatkuva voittokulku. Teoksesta selviää myös, mitä yhteistä on langattomilla lähiverkoilla ja mikroaaltouunilla sekä miten tietoa voidaan siirtää huonevalaistuksen mukana. Teos lähestyy langattoman viestinnän historiaa avaintapahtumien kautta ja tuo esille henkilöt ja yritykset innovaatioiden takana. Näkymättömien aaltojen varaan on rakennettu miljardiluokan liiketoimintaa, joten tarinaan kuuluu myös teknologiakuplia, patenttikiistoja ja taisteluja markkinoiden herruudesta.
Ilmastonmuutos käytännössä: Hillinnän ja sopeutumisen keinoja
Anne Virtanen, Liisa Rohweder
bookEdvard Munch : Materiality, Metabolism and Money
Hans Dieter Huber
bookTulevaisuuden paranneltu ihminen
Maija-Riitta Ollila
bookTime Regained
Marcel Proust
bookHistory of Rome
Livy
bookMetaphoria : Metaphor and Guided Imagery for Psychotherapy and Healing
Rubin Battino
bookNatsimiljardöörit : Saksan teollisuussukujen synkkä historia
David De Jong
bookClimbing Parnassus : A New Apologia for Greek and Latin
Tracy Lee Simmons
bookHill Climbing
Fouad Sabry
bookPitkän ja hyvän elämän biologia. Telomeerit ja terveys
Elizabeth Blackburn, Elissa Epel
bookHallelujah – The story of a musical genius and the city that brought his masterpiece to life : George Frideric Handel's Messiah in Dublin
Jonathan Bardon
bookVihdoinkin nukun hyvin
Pia Tervo
book