4.0(5)

Viivi ja pitkä kuuma kesä

Viivi on nyt kasvanut oikeaksi teinitytöksi!

Viivillä on edessään pitkä kuuma kesä, josta tuleekin erityisen hikinen. Loma alkaa Lindan ja Pinjan kanssa Tallinnan-laivalla ja jatkuu yllättäen kesätöissä grillikioskilla. Tuomas ja Viivi eivät enää ole yhdessä, mutta sydämentykytystä tytöille aiheuttaa laivalla tavattu amerikkalaispoika, nallekarhumainen Joel. Kun poika vielä ilmaantuu Ruusuvuoreen suomalaisten isovanhempiensa luo, varsinkin Linda on aivan myyty. Mutta kohdistuvatko Joelin tunteet kuitenkin Viiviin?

Myöhemmin kesällä Viivi pääsee paikallistelevisioon kilpailemaan Nuori kokki -arvonimestä. Tunnelma sen kuin kuumenee kilpailun tuoksinassa. Onko Viivin unelmakakku tuomariston mieleen?

Viivi Pusu -sarjan fanien joukossa on aina ollut monenikäisiä lukijoita. Nyt sarja uudistuu houkuttelemaan myös varttuneempia teinityttöjä, vanhaa kohderyhmää unohtamatta.

Tittamari Marttinen on maamme arvostetuimpia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Hän on lisäksi kirjoittanut aikuisten kirjoja. Marttinen tunnetaan myös aktiivisesta toiminnastaan lastenkulttuurin hyväksi.Tällä hetkellä hän toimii Varsinais-Suomen lastenkulttuurin läänintaitelijana.

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.


Relaterade kategorier