Mitään kaunistelematon, mutta inhimillisen näkökulman säilyttävä dokumentti toisen maailmansodan julmasta ja mittasuhteiltaan suunnattomasta loppunäytöksestä.

Vuoden 1944 lopulla Berliini, kolmannen valtakunnan pääkaupunki, oli liittoutuneiden pommitusten jäljiltä luhistunut suurelta osin kivimurskaksi. Hävityksestä huolimatta kaupungissa eli yhä siviilejä, joille tuhon merkit olivat selvät. Heil Hitler -tervehdyksiä ei enää kuultu, ja lähestyvä tappio värjäsi kansalaisten odotukset tulevasta sysimustiksi. Sodan raakalaismainen loppunäytös oli kuitenkin vielä edessä.

Puna-armeija jatkoi voittoisaa hyökkäystään idästä ja saavutti natsi-Saksan rajan tammikuussa 1945. Ylimieliselle saksalaisjohdolle lähestyvän tappion myöntäminen oli kielletty ajatus, ja hyökkääjälle osoitettiin uhmakkuutta uhraamalla määrättömästi omia sotilaita. Siviiliväestön evakuointi laiminlyötiin täysin. Neuvostoliiton sotilaita puolestaan lietsottiin propagandaupseerien toimesta säälimättömään saksalaisvihaan.

Sotatoimien seurauksena yli seitsemän miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan taistelujen tieltä omin avuin. Sadat tuhannet naiset, lapset ja vanhukset kuolivat pakkaseen tai surmattiin. Kauhistuttava ylpeyden, tyhmyyden, koston ja julmuuden kierre musersi alleen miltei kaiken elämän. Lopputuloksiin on lisättävä myös suunnattomat materiaaliset tuhot.

Berliini 1945 on Antony Beevorin mitään kaunistelematon, mutta inhimillisen näkökulman säilyttävä dokumentti natsi-Saksan romahduksen uhreiksi joutuneiden siviilien kohtalosta. Tuhon keskellä säilyi kuitenkin hengissä myös niitä, joiden pelastukseksi koituivat urheus, uhrautuminen ja toisten auttaminen mahdottomissa olosuhteissa.