Aatelin historia Suomessa luo uuden ja monivivahteisen kuvan säädystä, joka läpi historian oli tapahtumien polttopisteessä. Aatelin historia on häikäilemätöntä lahjontaa ja aitoa jaloutta, kylmiä naimakauppoja virkaurien hyväksi ja puhdasta rakkautta, yhteiskunnallista vastuunkantoa ja talonpoikien kurittamista. Aateluuden ytimessä ovat aina olleet kysymykset eliitin muodostamisesta ja ylläpidosta. Millaisia ihmisiä halutaan vallankäyttäjiksi? Miten johtajia palkitaan?
Aatelia tarkastellaan Suomen ja suomalaisten näkökulmasta unohtamatta kuitenkaan eri aikakausien valtiollisia kokonaisuuksia. Teemoissa liikutaan perhepiireissä, sukuverkostoissa ja seurapiireissä. Aatelin arkiseen elämään on vuosisatojen ajan kuulunut ylellisyyttä, mutta myös kamppailua selviytymisestä. Eturivin aateliset ovat eläneet yltäkylläisyydessä ja toimineet yhteiskunnan kulttuurisina edelläkävijöinä. Elämä on usein ollut kamppailua säädynmukaisten kulissien ylläpidosta. Aineellinen maailma nostaa esiin viime aikoina yhä enemmän kiinnostusta herättäneen materiaalisen kulttuurin: vaakunat ja kartanot, aateliselämän aineelliset puitteet.
Teos tarkastelee aatelia lintuperspektiivistä: Missä määrin se hallitsi poliittista ja taloudellista eliittiä? Kuinka aatelissääty toimi valtiopäivillä? Miten se johti maata? Samalla nostetaan esiin yksityisen ja julkisen häilyvä tai suorastaan olematon ero. Sukuverkostot olivat valtaverkostoja, avioliittokaupat ja seuraleikit valtapelejä. Hallinnon toimintaa ohjasivat viralliset säädökset, mutta niiden rinnalla vaikuttivat myös eliitin verkostot ja aatelin kunniakoodisto. Aatelin kautta politiikan ja vallankäytön historiasta avautuvat sen epäviralliset ja epämuodolliset puolet. Katsaus menneisyyden valtapeleihin, kansallisten rajojen yli käyviin identiteettikysymyksiin ja kulttuuristen vaikutteiden leviämiseen on historiaa, joka puhuttelee nykypäivää. Teos päättyy vuoteen 1919, jolloin aateloinnit kiellettiin Suomessa.