Kokoelman runoissa itsensÀ viiteryhmistÀ ulkopuoliseksi kokeva subjekti havainnoi maailmaa, jossa arkikeskustelusta, sosiaalisesta ja institutionaalisesta mediasta ja poliitikkojen puheenvuoroista on muodostunut vallankÀytön diskurssien ja kirjavien arvolatausten uuskÀsitteiden temmellyskenttÀ; maailma, joka kriisien keskellÀ yrittÀÀ pakottaa jokaisen omaan kuplaansa.
Samanaikaisesti kokija kaipaa tavallista arkea, reflektoi itseÀÀn ja yrittÀÀ kehittÀÀ ajatteluaan karsinoiden ulkopuolella.
YmpÀröivÀn todellisuuden alistaessa eskapismiin ja kyynisyyteen, on naiivi toivo ankkuroitunut lapsiin, filosofiaan ja taiteeseen.