Kaj Hermanson työskenteli maalaiselÀinlÀÀkÀrinÀ 1960-luvun alusta 1990-luvulle. Noihin aikoihin pienillÀ karjatiloilla pidettiin muutamia maatiaislehmiÀ. LisÀksi oli sikoja, lampaita ja tietysti hevonen, se viimeinen, josta ei millÀÀn olisi haluttu luopua. ElÀinlÀÀkÀrin työhön sisÀltyi vastoinkÀymisiÀ ja iloisia yllÀtyksiÀ, mutta joskus jo meno potilaan luokse oli oma lukunsa. Autolla pÀÀsi alkuun, loppumatka tehtiin kÀvellen, potkukelkalla, veneellÀ, traktorilla, hevosella ja reellÀ. Mutta sitten tehovaatimukset, tekniikka ja liiketalouden sÀÀnnöt alkoivat muuttaa maaseutua. Pikkuhiljaa erikoistuttiin maito- ja sikatiloiksi, suuret tilat korvasivat pienet, maanviljelijöistÀ tuli maatalousyrittÀjiÀ.
Hermanson kertoo kirjassaan tapahtumia työuransa varrelta. NÀkökulma on maalaiselÀmÀÀ, maalaisia ja heidÀn elÀimiÀÀn arvostaneen elÀinlÀÀkÀrin. Kirja kÀsittelee todellilsia tapahtumia lÀmminhenkisesti ja maaseudun ihmisten ahkeruutta kunnnioittaen. Se sisÀltÀÀ myös hÀivÀhdyksen haikeutta. Sen kuvaamaa maailmaahan ei enÀÀ ole, vaikka aikaa ei vielÀ ole kulunut kovin paljon. Asiat ovat teknisesti paremmin kuin silloin ennen, mutta mahtaako elÀmÀ kokonaisuudessaan sittenkÀÀn olla parempaa.