Teloitukset, nälkäkuolemat ja kammottavat olot tekivät kesän 1918 sotavankileireistä maanpäällisiä helvettejä. Naismurhistaan tunnettu Lahden Hennala oli Suomen kolmanneksi suurin sotavankila, jossa kärsi pahimmillaan yli 10 000 punavankia.
Hennalan karun todellisuuden keskellä toimi myös kasvatusosasto, joka pyrki kohentamaan vankien oloja tarjoamalla henkistä huoltoa ja virkistystoimintaa. Ryhmäkeskustelut, musiikkiterapia ja muut osaston työmenetelmät olivat nykynäkökulmastakin varsin moderneja. Kasvatusosaston vilpittömät pyrkimykset törmäsivät kuitenkin korkeimman johdon kovaan rankaisumielialaan.
FM Tuija Wetterstrand on arkeologi, historioitsija ja tietokirjailija.