Voiko poliisista ja rosvosta tulla kavereita? Kuinka ystävyys syntyy?
Kirjassani annan vastaukset näihin kysymyksiin. Toisessa kirjassani vien teidät syvemmälle erityisryhmien poliisien ja rikollisten väliseen maailmaan. Rosvot eivät ole mitään erityisiä, heillä on samat tarpeet ja tavoitteet kuin meillä kaikilla muillakin. Miksi joku
haluaa ottaa riskin ja ryhtyä kaveeraamaan poliisin kanssa? Kuinka hyvin poliisi voi ystävystyä vastapuolen kanssa, ettei siitä ole haittaa poliisityölle?
Avaan teille rosvo ja pollari -yhteistyökuvioita. Ja haluan muistuttaa, vaikka olenkin ystävystynyt monen konnan kanssa, on salaojakaivoissani vain vettä.
Kirjassa ääneen pääsee myös rikoksentekijät. Kerron erään tarinan, missä konnat onnistuivat vetämään pidemmän korren, vaikka me poliisit hengitimme aivan heidän niskaansa.
Eri vuosikymmenille sijoittuvat ja todellisuuteen perustuvat kirjan muut tarinat ovat taattua myrkkyä lennokkaine käänteineen, huumoria unohtamatta. Kerron teille surkuhupaisan tarinan Ääneskoskelaisista huumepullista, joita oli tarjolla Ääneskosken poliisilaitoksen kahvipöydässä. Näitä pullia ei voi nauramatta syödä.
Aina ei kannata uskoa kaikkea mitä lehdissä lukee. Toisinaan poliisi pyrkii tiedottamisella ohjaamaan rikostutkintaa,
tästä saatte esimerkin. Kuolema on yhtä luonnollista kuin syntymä. Lukuisista hoitamistani kroppakeikoista olen poiminut kirjaani muutaman mieleenpainuvan. Erityisesti erään nuoren naisen kuolema kosketti minua, kerron miksi.
Meillä kaikilla on ollut nuoruudessa idoleja. Oman nuoruuteni idoliin törmäsin ensimmäisen kerran erään huumejutun tutkinnassa Helsingin huumeryhmän aikoihin 80-luvulla. Tätä kirjaa kirjoittaessani sain kunnian tavata Remun uudelleen ja muistella hänen
kanssaan, kuinka case Aaltonen tuolloin tutkittiin ja liittyihän tutkintaan yksi erityinen tapahtuma, jonka muistan kuin eilisen päivän.