Kevät on jo pitkällä, mutta kolmetoistavuotiaalle Helmille kesä 1974 tulee tarkoittamaan kaikkea muuta kuin vapautta. Äiti katoaa omille teilleen, ja Helmi jää kaksin pikkusiskonsa kanssa. Olisi ihana vain leikkiä Abbaa, mutta siskolle pitää keittää puuroa.
Äidin lähdettyä lähiökerrostalon eteiseen astelee itätuulen lennättämä mustapukuinen nainen. Kunnan lähettämäksi kodinhoitajaksi hän käyttäytyy omituisesti, ja kun parvekkeella alkavat rehottaa mustat kukat ja nainen valtaa äidin sängyn, Helmi on yksinäisempi kuin koskaan ennen.
Kesän aikana Helmi kasvaa paitsi pituutta myös elämänymmärrystä. Uuden uutukainen kerrostalo on kuin suuri lipasto, jonka laatikoissa asuu kirjava joukko ihmisiä. Jokaisen askeleet kaikuvat samoissa rappukäytävissä, ja aina joskus käy niinkin, että ihminen löytää toisen luo.
Maagis-realistinen romaani on elämänmakuinen kertomus niin yksinäisyydestä kuin pakottavasta läsnäolosta, pelosta ja rohkeudesta, sivuun katsomisesta – ja lopulta toisen ihmisen näkemisestä.
