(0)

Kuusenkerkistä koivunmahlaan : Lisäansioita omasta metsästä

Livre numérique


Riina Karvosen tietokirja Kuusenkerkistä koivunmahlaan osuu tiukasti ajan hermoon. Kirja kertoo suomalaisten metsien mahdollisuuksista tuottaa muutakin kuin puuraaka-ainetta teollisuudelle.

Kuusenkerkät, koivunmahla, leikkohavut, pakurikääpä ja pihka. Siinä esimerkkejä niin sanotuista erikoisluonnontuotteista, joita saa kerätä vain metsänomistajan luvalla. Niiden keruu ei kuitenkaan estä puuntuotantoon tähtäävää metsänkasvatusta.

Kuusenkerkistä koivunmahlaan - Lisäansioita omasta metsästä kokoaa tuoreen tiedon aiheesta. Kirja kertoo edellä mainittujen erikoisluonnontuotteiden keruusta, niiden keräämisen kannattavuudesta sekä niistä valmistettavista tuotteista. Lisäksi kirja esittelee lyhyesti muitakin metsän erikoisluonnontuotteita, esimerkiksi koivunlehdet, kuntan, jäkälän ja tuohen.

Kuusenkerkistä koivunmahlaan on suunnattu erityisesti metsänomistajille, jotka harkitsevat uudenlaista liiketoimintaa. Erikoisluonnontuotteiden keruu onnistuu myös ulkopuoliselta yrittäjältä, jos hänellä on metsänomistajalta saatu lupa. Luonnontuotteita käyttäville yrityksille kirja avaa metsänomistajien näkökulmia ja raaka-ainetuotannon haasteita.