Tarton rauha ratkaisi karjalaisten kohtalon. Ennen neuvostovallan vakiintumista Vienan Karjalassa kapinoitiin ja yritettiin pÀrjÀtÀ niin brittien, suomalaisten kuin punaisten ja valkoistenkin venÀlÀisten puristuksessa.
Vuosi 1919 oli levotonta aikaa VenÀjÀn puoleisessa Karjalassa. EnsimmÀinen maailmansota oli pÀÀttynyt VenÀjÀn osalta lokakuun vallankumoukseen ja erillisrauhaan Saksan kanssa. Sodat kuitenkin jatkuivat VenÀjÀn sisÀllissotana ja yhteenottoina ympÀrysvaltojen kanssa. Britit liittolaisineen miehittivÀt edelleen Muurmannia ja tukivat valkoisia venÀlÀisiÀ vastavallankumouksellisia.
Vienan karjalaiset olivat ajaneet suomalaiset heimosoturit takaisin rajan taakse syksyllÀ 1918 ja tavoittelivat jonkinlaista itsemÀÀrÀÀmisoikeutta. Vienalaisten kiusana olivat kuitenkin valkoiset ja punaiset venÀlÀiset, miesten pakkovÀrvÀykset, elintarpeiden takavarikot ja nÀlkÀ. Myös suomalaiset heimosoturit tulivat jÀlleen rajan yli, tÀllÀ kertaa Aunukseen.
KevÀÀllÀ 1920 kÀynnistyivÀt Suomen ja VenÀjÀn rauhanneuvottelut Tartossa. Samaan aikaan neuvostohallitus perusti Petroskoissa suomalaisten punaisten johtaman Karjalan työkansan kommuunin.
NÀlkÀ, sorto ja pakkoverot nostivat karjalaiset vielÀ kerran bolsevikkivaltaa vastaan talvella 1921-1922. Suomesta luvattua apua ei saatu riittÀvÀsti, ja kapina lannistui nopeasti puna-armeijan vyöryessÀ Vienan kyliin. Rajan yli Suomeen tuli ennennÀkemÀtön pakolaisaalto, kun 13 000 karjalaista jÀtti kotiseutunsa.