Kirjailija kertoo kirjassaan tarinoita Siikajoen suurista uitoista ja jokivarsilta. Tarinoiden rungot ovat miehet kertoneet metsÀkÀmpillÀ ja uittopuroilla kauan sitten. TekijÀ on pannut niitÀ muistiin, hÀn on ollut yksi heistÀ.
Kirjailija vie lukijan kirjansa lehdillÀ kauaksi ajassa taaksepÀin. Puutteenlaakso on laaja maakunta meren ja Kainuunmaan vÀlissÀ - synkkiÀ korpia ja karuja kankaita, joissa humisee pihkantuoksuinen mÀntymetsÀ.
Kirjailija tunsi perinpohjin kirjassaan kuvaamansa metsÀ- ja uittotyön. HÀn joutui jo 12-vuotiaana metsÀtöihin, heti alkajaisiksi justeerin toiseen pÀÀhÀn aikuisen miehen pariksi. Hyvin hÀn taidon oppi, sillÀ metsÀtyöstÀ tuli hÀnen pÀÀasiallinen ammattinsa. Onpa kirjailija saanut metsÀ- ja uittotyössÀ kunnostautumisesta Vapaudenristin ansiomitalinkin v. 1945 sodassa ansaitsemansa lisÀksi.
UittotöissÀ oli kaikenlaisia maankiertÀjiÀ. Joskus uitot alkoivat suuresta Vienan Karjalasta, VenÀjÀn rajan takaa. Joskus tukit saattoivat jÀÀdÀ talveksi Siikajokeen ja kun tukit kevÀisin lÀhtivÀt jÀiden mukaan, oli se mahtavaa menoa. Siikajoki on ollut uittovÀylÀnÀ 120 vuotta. Sadattuhannet tukit tulivat alas Ruukin kolmelle sahalle, kunnes uitot loppuivat vuonna 1963. Siihen loppuivat uittojen tarinat tuolla vesivÀylÀllÀ ainiaaksi.
Osan tarinoista kirjailija on omistanut isÀnnille, jotka taistelivat Puutteenlaaksossa ainaista hallaa vastaan. Pedot söivÀt karjaa ja halla vei viljan. Mutta pellot laajenivat. Tuli ökytaloja, joissa isÀnnÀt olivat ylpeitÀ laajojen peltojensa keskellÀ. Oli ylpeitÀ emÀntiÀ, joiden mielestÀ köyhÀ ei ollut ihminenkÀÀn. Kun kruununtorpat alkoivat itsenÀistyÀ, ne myivÀt metsÀÀ ja niistÀ kohosi rehvakkaita isÀntiÀ, joita kirjailija on muistanut novelleissaan.
SyrjemmÀssÀ oli mökkitötteröitÀ, joissa vain oli asuttava köyhÀsti, alituisessa nÀlÀssÀ. Nirhattava isoisten töissÀ, sieltÀ sai palkaksi suuruspuolta henkielokseen.
Liioittelematta voi sanoa, ettÀ yksikÀÀn kirjailija ei ole tÀhÀn mennessÀ osannut kuvata köyhÀn kansan elÀmÀÀ syrjÀseudulla nÀin tarkasti. Paremmista oloista lÀhteneet kirjailijat eivÀt ole yrityksistÀÀn huolimatta pystyneet asettautumaan köyhimpien asemaan oloja kuvatessaan.
Taikausko oli valtavaa, toiset siihen luottivat ja toiset taas sitÀ pelkÀsivÀt. Suomen Kansanrunouden Arkisto on tallentanut jo 1930-luvulla kirjailijan sinne vÀlittÀmiÀ taikauskoon liittyviÀ tarinoita.
Teoksen kirjasinkoko ja fontti on valittu sellaiseksi, ettÀ sitÀ on vanhempienkin ihmisten helppo lukea.