Ja sitten se alkoi, ruusumieheni metsÀstys. Ruusumies, joka erÀÀnÀ kesÀyönÀ toi vastapoimitun kukkakimpun tuntemattoman naisen ovelle. Sellaisen miehen tÀytyi olla erittÀin sielukas ja herkkÀ, niin keholtaan kuin mieleltÀÀn. HÀn olisi voinut tuoda eloa naiselÀmÀni sykkeeseen tai kÀydÀ ainakin hyvÀstÀ lomaseurasta ollessani kesÀtöissÀ erÀÀn hotellilaivan keittiössÀ rannikkoseudulla, jonne minut oli tuomittu kerryttÀmÀÀn opintokassaani kesÀn ajaksi. KesÀkaupunki oli ollut hiljainen jo muutaman viikon ajan.
Mutta sitten ovelleni ilmestyivÀt ruusut. ErÀÀnÀ lauantaiaamuna ne olivat vain tupsahtaneet jostakin lupauksena jostakin tavallisesta, lapsiperhekakofoniasta poikkeavasta kesÀyön seikkailusta. Ja niin minÀ pÀÀtin löytÀÀ sen miehen. Ruusumies piti löytÀÀ.
LöytÀisinkö hÀnet?
Lue myös novelli Poika ja minÀ.
