Näin ajattelee pieni Mataleena tarpoessaan uupuneena hyytävän lumituiskun keskellä, äitinsä jalanjälkiin askeleensa huolellisesti asettaen. Ympärillä aukeaa vain lohdutonta kurjuutta, mielessä kangastelee kullanhohtoinen, yltäkylläinen Pietari. Loputon talvi ja armoton nälkä ovat tehneet ihmisistä eläimiä toisilleen, vaelluksellaan Mataleena perheineen kohtaa todellisuuden, jollaista on vaikea enää nykypäivänä kuvitella.
Samaan aikaan toisaalla tuskailevat parempiosaiset Renqvistin veljekset omien elämänkysymystensä kanssa. Lääkäri-Teo pohtii ahdistuneena millainen jumala sallii näin suuren katastrofin kohdata ihmiskuntaa, senaattorin apulaiskamreeri Lars puolestaan hautaa omat epäilynsä luottamalla sokeasti esimiehensä päätöksiin ja toimiin. Kun Renqvistien ja nälkäisten vaeltajien tiet yhtyvät, inhimillisyys voittaa viimein kaiken kärsimyksen keskellä.
Esikoiskirjailija Aki Ollikainen vie lukijansa keskelle suuria nälkävuosia, ajanjaksoon, jolloin kuoleman väri oli valkoinen ja se valkoinen levittäytyi kaikkialle. Ollikainen kertoo julman ja traagisen tarinansa koruttomasti mutta kauniisti, turhia paisuttelematta mutta sydämeenkäyvästi. Mataleena perheineen jää elämään pitkäksi aikaa lukijan mieleen.
