Suositun historiallisen romaanisarjan päätösosassa Annan ja Hilman jälkeläiset kohtaavat 2000-luvun Suomessa.
Luomuviljelijä Tommi Saarinen uurastaa Petäjäniemen kartanon mailla – niillä jotka jätettiin suvulle isoisän äidin, Anna Sofian perintönä. Itsepäistä partasuuta ahdistelevat ilmastonmuutoksen riehaannuttamat säät, kasvitaudit ja tuholaiset, mutta myös kiristyvä EU-byrokratia, joka on juuri saanut uudet kasvot.
Paikalliseksi luomutarkastajaksi on pestattu vasta Brysselistä palannut Salla Hartikainen. Hän ei kumarra herroja eikä hehtaareita – kuten ei kumartanut esiäiti Hilmakaan.
Kesästä tulee raju. Petäjäniemen peltojen tienoilla tunteita loukataan puolin ja toisin.
Anonymous
12/11/2024
Mielenkiintoinen teos sarja ja hyvä lukija.
Susanna
03/04/2024
Kirjasarjan aikaisempiin teoksiin verrattuna vähän lattea ja ennalta-arvattava.
Pirjo
29/02/2024
Olisin halunnut kuulla Anna Sofian ja Hilma Marian elämän tarinan loppuun. Viimeinen osa oli irrallinen tästä sarjasta. Ei löytynyt oikein yhdistäviä tekijöitä edellisiin kirjoihin.
To write a review you need to download the app