Metsän rauha järkkyy, kun ikiaikaiset voimat heräävät.
Luonnon keskellä varttunut Olivia elää pienessä ihmisyhteisössä syvällä metsässä. Metsä suojaa yhteisöä asuinkelvottomaksi muuttuneelta maailmalta, jota hallitsevat uhkaavat konemaiset olennot. Elämänpiiri on pieni, mutta rikkomaton rauha sen arvoista.
Kaikki muuttuu, kun Olivia kuulee laulua vanhan kalliomaalauksen takaa ja saa näyn salaperäistä Eliaksesta. Tyttärensä, muinaisen esiäidin siunaaman Sateen, avulla Olivia tutkii näkyä ja yhteyttään maailmaan kallion takana. Samaan aikaan tuho alkaa uhata metsän rajoja ja koittaa aika nousta vastarintaan. Olivian on yhdistettävä voimansa niin tuttujen kuin uusien ihmisten kanssa suojellakseen metsän rauhaa.
Anne Martin on suomalainen kirjailija, opettajankouluttaja, kirjoittamisen ohjaaja ja tutkija. Martin on koulutukseltaan kasvatustieteen tohtori. Kallioon maalattu laulu on hänen esikoisteoksensa.
Juha
09/11/2024
Kirjan idea loistava, mutta täynnä epäloogisuuksia, kertomatta jääneitä asioita ja ylipäätään sekavuutta liikaa. Tökkii tuollainen kirjoitus tyyli ja pahasti. Tälle kirjalle voisi antaa joko 5 tähteä tai yhden. Päädyin välimaastoon. Mutta yritys hyvä. Kannattaa kirjoittaa lisää. Tyylilaji ja idea olivat loistavia.
Anne
07/11/2024
Erittäin mielenkiintoinen tulevaisuuteen sijoitettu tarina.
To write a review you need to download the app