Vuonna 2003 kaksi nuorta työtöntä australialaista geologia lensi Pohjois-Ruotsiin. Siitä alkoi seikkailu. Nyt parivaljakon nimissä on kaksi Euroopan lupaavinta kaivoshanketta, toinen niistä kultaesiintymä Suomen Lapissa.Suomen ja Ruotsin kallioperä on vanha, vakaa ja rikas. 2000-luvun alussa maaperän aarteet oli unohdettu ja kaivostoiminta hiipunut, kun metallien hinnat olivat laskeneet. Tarinan sankarit saapuivat Pohjoismaihin juuri, kun kaivostoiminta oli heräämässä henkiin.2000-luvun kaivosbuumin seurauksia on raportoitu huolellisesti, mutta tarinan alku on kertomatta. Mistä ulkomaiset yhtiöt ilmestyivät? Millaisia miehiä uudet malminetsijät ovat? Malminetsintä on maailman riskipitoisimpia sijoituskohteita, ja alkuvaiheen kaivosyhtiön johtajan täytyy olla vähintään yhtä hyvä myyntimies kuin geologi.Malminetsijät kertoo hiukan kivien nakuttelusta ja hyttysiä inisevistä kuusikoista sekä paljon malminetsintäyhtiöistä ja kokolattiamatoilla katetuista messuhalleista. Kirja kuvaa resurssitalouden ravintoketjua, jossa malminetsijät ovat tärkeä linkki riskisijoittamista harrastavien amerikkalaisten eläkeläisten ja valtavia metallimääriä ostavien kiinalaisten rakennusyhtiöiden välillä.Grundström kirjoittaa koukuttavasti ja tarkasti. Hän auttaa pohtimaan, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella ja miten seuraava kaivosbuumi olisi Suomen kannalta kestävämpi, ja tartuttaa kaivoskuumeen myös lukijaan.
Explorers of the Nile
Tim Jeal
audiobookDisrobed
Syl Tang
audiobookOm Morels uppfinning av Adolfo Bioy Casares
Jorge Luis Borges
bookThe Solitary Summer
Elizabeth Von Arnim
bookParis: A Love Story
Kati Marton
bookDiktarhjärtat : Lotten von Kræmers litteraturliv
Anna Williams, Lotten von Kræmer
bookCuriosities of Literature : A Feast for Book Lovers
John Sutherland
bookDen oavslutade litteraturen : en essä om allt som inte blev klart
Kristoffer Leandoer
bookFrom Zero to Millionaire : A simple, effective and stress-free way to invest in the stock market
Nicolas Bérubé
audiobookMad Cowboy: Plain Truth from the Cattle Rancher Who Won't Eat Meat
Howard F. Lyman
bookJerusalem : Historical Novel
Selma Lagerlöf
bookRaoul Wallenberg : en biografi
Bengt Jangfeldt
book