Pelottavan todentuntuista jännitystä rikossarjojen huipputekijältä.
Trilleri Suomeen soluttautuneista Venäjän vakoojista ja kuolemasta, joka saa näkemään kaiken toisin. Valaistunut tappaja aloittaa uuden Joki-sarjan, jossa kansainvälinen terrorismi on lähempänä kuin uskallamme kuvitellakaan.
Kun KRP:n erikoistutkija Henri Joki katsoo surmatun kollegansa ja ystävänsä Eva Braggin kasvoja, hän ymmärtää, ettei kukaan ole enää turvassa.
Supossa työskennellyt Eva oli tutkimassa korkean tason vakoiluvyyhtiä, joka tulisi vielä horjuttamaan Nato-Suomen turvallisuutta. Pian Evan kuoleman jälkeen muidenkin vyyhtiin kytkeytyneiden päitä alkaa putoilla.
Samaan aikaan liikkeellä on myös tappaja, jolla tuntuu olevan yksityinen motiivi.
Harri Virtasen kerronnassa risteävät koukuttavalla tavalla kilpajuoksu vieraiden valtioiden palkkatappajien kanssa ja Henrin kamppailu menneisyytensä ja henkilökohtaisen kipunsa kanssa. Lohtua ja tukea tuo vain muisto Evan läheisyydestä.
Kirjan maailmanlaajuiset esitysoikeudet on myyty ITV Studios Finland Oy:lle.
”Vahva, ajankohtainen ja jännittävä. Leffakamaa!”
– Peter Franzén
Harri Virtanen (s. 1963) on palkittu käsikirjoittaja, kirjailija ja terapeutti. Hänet tunnetaan muun muassa kansainvälisesti menestyneistä rikossarjoista Kylmäverisesti sinun, Karppi ja Harjunpää. Valaistunut tappaja on hänen ensimmäinen rikosromaaninsa. Se aloittaa sykettä nostavan Joki-sarjan, joka kuvaa todentuntuisia henkilöitä pelottavaksi muuttuneessa maailmassa.
Esa
03/06/2025
Ruumiita tulee bussillinen tiivistunnelmaisessa kirjassa, mukavaa kun kirjailija käy myös meidän yhteisessä lapsuuden kotipuolessa. Kirja oli kohtuullisen lyhyt ja kirjailijan omat musiikki, politiikka jne suosikit eivät jääneet epäselväksi.
Jari
15/04/2025
Kirjailijan vasemmistolainen asenne, sokea viha sävyttää sekavaa kirjaa. Kaikenmaailman olkiukkoja. Murhaajan ilmastopaniikki ja sillä varjolla tehdyt murhat kirjan lopussa valkopestään ”henkilökohtaisilla” motiiveilla. Uskomattoman huono kirja.
To write a review you need to download the app