3.9(435)
Kate Waters

Lapsi

Voit haudata todisteet, mutta et totuutta

Fiona Bartonin psykologisessa trillerissä Lapsi uutinen sanomalehdessä mullistaa kolmen naisen elämän.

Pieni uutinen sanomalehdessä kertoo rakennustyömaalta yllättäen löytyneestä, vuosia sitten haudatusta vastasyntyneen lapsen ruumiista. Suurin osa lehden lukijoista tuskin edes vilkaisee uutista, mutta kolmen naisen elämän se mullistaa täysin.

Yksi naisista, lapsensa kauan sitten menettänyt Angela, saa jälleen muistutuksen elämänsä kauheimmasta tapahtumasta.

Toiselle naisista uutinen merkitsee vaaraa, sillä hänen synkin salaisuutensa saattaa olla paljastumassa.

Kolmas nainen, toimittaja Kate Waters, näkee uutisessa ensimmäisen vihjeen, jota seuraamalla hän voi olla suuren jutun jäljillä. Lapsen tarinan on aika nousta esiin.

Fiona Barton kouluttaa toimittajia ja on itsekin työskennellyt pitkään toimittajana ja uutispäällikkönä Ison-Britannian suurimmissa sanomalehdissä. Cambridgessa syntynyt Barton asuu nykyään miehensä kanssa vuoroin Ranskassa ja vuoroin Englannissa.

Bartonin kolme ensimmäistä teosta, journalisti Kate Watersista kertovat Leski, Lapsi ja Epäilty ovat olleet huikeita menestyksiä, ja kirjoja on julkaistu jo 37 maassa. Tammikuussa 2023 suomeksi ilmestynyt Yksi meistä katoaa on Bartonin neljäs psykologinen trilleri. Se aloittaa uuden sarjan, jonka pääosassa on rikosetsivä Elise King.

Teste 30 Stunden kostenlos

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach jeden Moment zum Abenteuer

  • Trag Hunderttausende Geschichten direkt in deiner Hosentasche mit dir
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für 0 €

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.