Euroopan integraatio on aiheuttanut suuria haasteita yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle. Integraation tuloksena syntynyt Euroopan unioni ei ole valtio, mutta se poikkeaa selvästi myös perinteisistä kansainvälisistä järjestöistä. Valtioiden tutkimiseen kehitetyt yhteiskuntatieteelliset välineet eivät kaikilta osin sovellu integraation tutkimiseen. Tutkijoiden on täytynyt pohtia, millaisia teorioita, käsitteitä ja metodeja tähän tarpeeseen on kehitettävä. Tässä teoksessa esitellään integraatiotutkimuksen pääasiallisia muotoja politiikan tutkimuksessa. Vallitsevien tutkimussuuntausten ohella käydään läpi integraatiotutkimuksen historiaa. Politiikan tutkimuksen painopistealueiden ja keskeisten teoreettisten lähestymistapojen lisäksi selvitetään sitä, miten kansainvälisten suhteiden tutkimus on tarkastellut integraatiota ja Euroopan unionia. Teoksessa hahmotellaan lisäksi integraatiotutkimuksen päälinjoja politiikan ja kansainvälisten suhteiden tutkimuksen lähimaastossa: sosiologiassa, taloustieteessä ja oikeustieteessä. Teos sopii oppikirjaksi Eurooppa-opintoihin ja muihin yhteiskuntatieteisiin. Se on myös oivallinen käsikirja alan tutkijoille.
To Get Ukraine
Oleksandr Shyshko
bookThe Southern Key
Michael Goldfield
audiobookIKUISUUDESTA AIKAAN
Atso A. Eerikäinen
bookKehityksen loppu
Teppo Eskelinen
bookSoteuudistus - pirullinen ongelma
Olli Nylander
bookEnneagram : Become Who You Really Are with the Sacred Road of the 9 Personality Types. Master Personal Growth, Emotional Healing & Self-Discovery - All You Need to Go Back to Being Yourself in 2019
John Heffner
audiobookPainokoneet seis! : Kertomuksia uuden journalismin ajasta
Johanna Vehkoo
bookRakkaudesta toiseen : Kirjoituksia vuosituhannen vaihteen etiikasta
Sara Heinämaa, Johanna Oksala
bookStalin as Revolutionary 1879-1929
Robert C. Tucker
audiobookMinne Suomi pommittaa?
Pentti Sainio
bookTyö, talous ja sielu
John Ruskin
bookMuuttoliike murroksessa : Metaforat, mielikuvat, merkitykset
Noora Kotilainen, Jussi Laine
book