Inkeri ja Rinkeli ovat keijukaissiskokset, joille aina sattuu ja tapahtuu, koska - noh- kerkeÀville keijukaisille nyt vain sattuu ja tapahtuu keskimÀÀrÀistÀ ja keskivertoa keijukaista enemmÀn. On talvi, oikea sellainen talven satumaa, millainen talven satukirjojen mukaan pitÀÀ ollakin. Joka puolella kimaltelee ja kilisee ja kuura pöllyÀÀ. Pakkanen paukkuu ja villasukat kastuvat, koska joku ei uskonut, vaan jonkun piti ehdoin tahdoin mennÀ lÀtrÀÀmÀÀn lÀhdeojan heikoille jÀille...
Inkeri ja Rinkeli löytÀvÀt eksyneen ja pelÀstyksissÀÀn nyyhkyttÀvÀn pöllönpoikasen, Riepun. Riepu on eksynyt vanhemmistaan ja ajautunut viimatuulen viemÀnÀ aivan vÀÀrÀÀn paikkaan, vanhoille kotikonnuilleen. Tomerat keijukaissiskokset ottavat Riepun siipiensÀ suojiin, ihan kirjaimellisestikin, ja niin alkaa seikkailu keskellÀ talven lumoa. Tosin ensin on selvitettÀvÀ, missÀ onkaan tienviitan neuvoma "1,4 km tuohon suuntaan"...
HukkametsÀ vilisee ystÀviÀ ja vihollisia, mutta keneen lopulta voikaan luottaa? MitÀ tarkoittaa, kun ilmeisin ei olekaan sitÀ, miksi sitÀ luullaan? Ja missÀ on maailman tappi? Pippurin pisin paikka? EntÀ kammeli? MikÀ ihme se on?
Huh, onneksi vÀlillÀ voi hörpÀtÀ kulauksen kuumaa karkkitulivuorenpurkauskaakaota...