Vaiettua sotahistoriaa.
Sotilaskarkuruus oli kiivaimmillaan jatkosodan aikana. Tuhannet karkasivat rintamalta kiinni jäämisen ankarista seurauksista huolimatta. Teos valottaa karkuruuden syitä ja sen seurauksia niin sotilaiden itsensä kuin heidän lähipiirinsä kannalta.
Jatkosodan aikana noin 35 000 miestä valitsi toisin: osa jätti osallistumatta liikekannallepanoon, osa karkasi rintamalta vuoden 1941 etenemisvaiheen aikana, osa kesän 1944 vetäytymis- ja torjuntavaiheessa. Monet jäivät palaamatta lomiltaan yksikköönsä, piiloutuivat ullakoille, metsäkorsuihin tai pakenivat rajan yli Ruotsiin.
Miksi niin moni valitsi sotilaskarkuruuden? Mitä karkuruudesta tiedettiin sodan vielä kestäessä? Miten sitä käsiteltiin julkisessa sanassa?
Sotilaskarkuruus on edelleen arka aihe suomalaisissa perheissä. Karkureista vaietaan sen sijaan, että käsiteltäisiin yhdessä vaikeita aiheita. Sotilaskarkuruus vaikutti monella tavalla koko lähipiirin elämään, sillä perheen toimeentulo riippui isän sotapalkasta. Sen maksaminen lakkautettiin, jos mies lähti käpykaartiin. Sodan jälkeen perhe puolestaan joutui pahimmillaan syrjinnän kohteeksi ja karkurin saattoi olla vaikea löytää työtä. Miten vaikean valinnan seurauksista selvittiin?
FT Tuija Saarinen-Härkönen on 1900-luvun alkupuoliskoon keskittynyt perinteentutkija, tietokirjailija ja kirjojen toimittaja. Häneltä on aiemmin ilmestynyt mm. Rintamakarkurit – Eino Hietarinne, yksi monista. Tuija Saarinen-Härkönen asuu Polvijärvellä.
