”Ehdoton välttämättömyys pysyä liikkeessä - se yhdistää minua ja Lauta, mutta suru on kuin kasa espanjansiruetanoita. Suru on tappajaetana, joka etsii eläviä syötäväkseen ja laajentaa elintilaansa keinoja kaihtamatta.”
Veitsiluodon tehtaalla sammuvat viimeisetkin valot. Samaan aikaan Toivo tekee välitilinpäätöstä elämästään. Kohtaaminen Laun kanssa kirkastaa hänen ajatuksiaan tulevaisuudesta. Paljastuu, että naisen suvulla on osansa tehtaan värikkäässä historiassa, jonka jotkut paikkakunnalla vieläkin muistavat. Pääseekö yksilö koskaan eroon demoneistaan? Uskovatko ihmiset vain menestystarinoihin? Ystävystymisestä syntyy vuoropuhelu, joka pohtii kyseisiä teemoja. Dialogi muodostaa päähenkilöiden kemioiden näyttämön, ja varjot ovat läsnä kohtaamisista kauneimmissakin. Pohjavireeltään melankolisen kerronnan sävyjä rikastaa tekijälleen ominainen huumori.
Oululaisen, keminmaalaislähtöisen Anni-Sofia Kauppilan toinen romaani Hiljaa lipuvat varjot tarkastelee yhteiskunnan ristiriitoja ja sukupolvien välisiä siteitä, eroja ja yhtäläisyyksiä. Romaani on surumielinen joutsenlaulu pohjoisen kaupungin sielunelämästä. Pohjavireeltään melankolisen kerronnan sävyjä rikastaa tekijälleen ominainen huumori, joka sai kiitosta jo vuonna 2021 ilmestyneessä esikoisromaanissa Taivaspuheluita.
Anni-Sofia Kauppila (s. 1986) on valmistunut filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta. Kirjallisuutta pääaineenaan opiskellut Kauppila inspiroituu yhteiskunnan ristiriidoista ja sukupolvien välisistä siteistä. Eniten häntä kiinnostavat tarinat, jotka päätyvät uniin asti.
