Suomessa mormoniuskonnosta tulee helposti ensimmäisenä mieleen pyöräilevät, pareittain liikkuvat nuoret pukumiehet. Heidän lähetystyönsä on tärkeä osa mormonikulttuuria, mutta monimuotoiseen uskontoon kuuluu paljon muutakin. Mormonit tarkastelee Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon värikästä kehitystä sen myrskyisistä alkuvaiheista 1800-luvun Yhdysvalloissa 2000-luvun maailmanlaajuiseksi yhteisöksi. Teos selvittää mormonismin monimuotoista oppia ja sen vastauksia uskontojen suuriin kysymyksiin: mistä ihminen on tullut, miksi ihminen on maailmassa ja mihin hän menee kuoleman jälkeen. Esille tulevat muun muassa kirkon pyhät kirjat, mormonismin ja perinteisen kristinuskon opilliset eroavaisuudet, mormonien monimutkainen suhde moniavioisuuteen sekä jopa mystisen leiman saaneet ulkopuolisilta suljetut temppeliseremoniat. Samalla teos kuvaa elävästi mormonien arkista elämää sääntöineen ja käytäntöineen. Miten internet on vaikuttanut sanoman levittämiseen, yhteisöllisyyteen ja keskusteluun uskon ongelmakohdista? Millaista nuorten lähetyssaarnaajien elämä on? Mikä on sallittua, mikä kiellettyä? Mitä elämäntapa tarjoaa heille itselleen?
Eichmann Jerusalemissa : Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä
Hannah Arendt
bookOliver Cromwell : monarken utan krona
Sven Wikberg
bookMurhattu ministeri : Heikki Ritavuoren elämä ja kuolema
Lasse Lehtinen
audiobookbookTangokuningas Olavi Virta : Mestari särkyneen toiveen kadulla
Jyrki Hämäläinen
audiobookbookOtto Nordenskjöld genom kameran : forskningsresorna i bilder
Claes G. Alvstam, Björn Holmer, Anders Larsson, Mats Olvmo, Sofia Thorsson
bookSjälslig läkekonst
Stefan Zweig
bookJ&B : Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta
Philip Teir
audiobookbookRysk språkkurs
Ann-Charlotte Wennerholm
audiobookFacit : konsten att skriva krönikor
Patrik Lundberg
bookNapoleons uppgång och fall
Urban Lindstedt
audiobookGenombrottet : Immunterapi och jakten på en bot mot cancer
Charles Graeber, Rolf Kiessling
bookOm Gud
Jonas Gardell
audiobookbook