Kun lapsuuden traumat palaavat mieleen, ammattiauttajasta tulee autettu.
Kun nuorisopsykiatri Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen oli nelikymppinen, kaikki oli hyvin. Oli lapset, mies ja työ, jota hän rakasti. Juuri silloin hänen kehonsa alkoi muistaa jotakin, jota hänen mielensä ei vielä muistanut.
Lapsuusajan seksuaalisen hyväksikäytön paljastuminen vei traumaoireista kärsineen aikuisen Mikaelan psykoterapiaan ja psykiatriseen sairaalaan. Hänen pahin pelkonsa oli, että hän ei tämän jälkeen enää voisi toimia lääkärinä.
Pirstaloituneen persoonallisuuden osat alkoivat kurotella kohti toisiaan oikean hoidon avulla ja Mikaela muuttua kokonaiseksi jälleen.
Mikaelan koskettava tarina todistaa hänen oman mottonsa oikeaksi: toivotonta tapausta ei ole. Hän kuntoutui takaisin työelämään ja uskoo olevansa nyt parempi lääkäri kuin koskaan ennen. Kirja kertoo, kuinka trauma voi pysäyttää elämän vuosikymmenien jälkeen ja kuinka siitä voi toipua.
Katariina Hakaniemi (s. 1968) on kirjoittanut kaksi avioeroaiheista tarinakokoelmaa (Tahdoin ja Kaksi kotia), yhden omakohtaisen itseapukirjan (Suora lähetys), kirjeromaanin Piti vielä sanoa yhdessä Jukka Behmin kanssa ja tositapahtumiin perustuvan teoksen Oli myös onnellisia kuukausia.
Hakaniemi on koulutukseltaan filosofian maisteri, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja kirjallisuusterapiaohjaaja. Hän työskentelee toimittajana Sunnuntaisuomalaisessa ja opettaa lisäksi terapeuttista kirjoittamista omilla lyhytkursseillaan sekä kansalaisopistossa.
