Miksi jätämme unelmamme?
Miten päädymme tyytymään toisarvoiseen?
Milloin tulevaisuus kääntyy menneisyydeksi?
Eva Lönnbladin ja Sanna Maari Tyystin novellit huokailevat tummia sävyjä arkisen keveästi. Menetysten melankolia ja elämän onttous piirtävät tragikoomisen naisgallerian ajankulun rattaistossa.
Teoksessa Ja sitten heitä ei enää ole luopuminen on läsnä tavallisen tutuissa tilanteissa, hotellin aulabaarissa, rantasaunan lauteilla, lääkedosetissa, kirkon seinistä kimpoilevassa virressä, taksin takapenkillä ja pesukoneen kirjopesuohjelmassa. Elämä lipuu hiljalleen ohi ja me seuraamme sivusta.
Riittääkö se?
"Hän liukui veteen ja veti pitkiä vetoja, käynnisti koneen. Suuren kiven jälkeen hän pyörähti selälleen. Hän soljui tyynen pinnan halki vaivatta ja äänettömästi, vatsa ja rinnat valkeina saarina, korvat täynnä veden hiljaisuutta. Taivas oli teltta hänen yllään, puiden latvoihin sidottu. Hengitys kulki itsestään ja kannatteli. Hän antoi kaiken muun olla."
"Ja sitten heitä ei enää ole" on Eva Lönnbladin ja Sanna Maari Tyystin novellikokoelma. Teos on syntynyt kahden media-alan moniosaajan yhteistyöstä ja ystävyydestä.