Kuolleet eivät puhu. Mississippiläisen maatilan pihan perälle on haudattu ruumis. Grace Montgomery tietää, kuka vainaja on, ja miksi tämä päätyi mullan alle. Hän oli vain kolmentoista, kun pahin tapahtui. Ja nyt, samoin kuin silloin, hän joutuu pitämään suunsa kiinni. Grace lähti Stillwaterin kaupungista kolmetoista vuotta sitten. Hän yritti unohtaa ja päästä elämässä eteenpäin. Apulaispiirisyyttäjänä Jacksonin suurkaupungissa hän saavutti viimein menestyksen, jonka piti muuttaa hänen elämänsä paremmaksi. Mutta ei siinä niin käynyt –ja siksi hän on palannut kohtaamaan menneisyytensä. Siitä puolestaan seuraa, että hän joutuu menemään takaisin veljensä omistamalle maatilalle ja tapaamaan Stillwaterin asukkaat, joista monet osuvat epäilyksissään lähelle totuutta. Leskimies Kennedy Archer lukeutuu siihen joukkoon. Hän on ehdolla kaupungin seuraavaksi pormestariksi, ja hänen olisi suotavinta pysyä mahdollisimman kaukana Gracesta. Mutta... Grace on arvoitus, jota hän ei kykene vastustamaan. Ei vaikka Gracen viholliset alkavat saada vihiä siitä, mitä todella tapahtui – ja se voisi koitua heidän kummankin tuhoksi.
Den som tiger
Brenda Novak
bookEn plats för dig och mig
Brenda Novak
audiobookbookI mina ögon
Brenda Novak
audiobookbookAlltid bara du
Brenda Novak
audiobookbookNär jag fann dig
Brenda Novak
audiobookbookInnanför murarna
Brenda Novak
bookMitt hjärtas jul
Brenda Novak
audiobookbookBokhandeln på stranden
Brenda Novak
audiobookbookNär kärleken slår till
Brenda Novak
bookVäck mitt hjärta
Brenda Novak
audiobookbookTills du älskade mig
Brenda Novak
audiobookbookHåll mig varm
Brenda Novak
audiobookbook
Haaveiden ranta
Nora Roberts
audiobookPolttavaa unta
Nina Banerjee-Louhija
audiobookbookSeitsemän linnun taika
Victoria Holt
audiobookbookKaikki hyvin
Liisa Hännikäinen
audiobookbookKamillan avioliitto
Elin Wägner
audiobookbookKahden miehen morsian
Laura Kallio
bookRakkauden sointuja
Sara Storm
audiobookbookSalaisuuksien saari
Sara Storm
bookHotelli Riviera
Elizabeth Adler
audiobookRahaan kahlittu rakkaus
Laura Kallio
audiobookbookRakas kiusankappale
Emma Ranta
audiobookbookRakkautta Skotlannissa
Barbara Cartland
book