Päihteiden väärinkäyttö kulkee suvussa. Sukupolvi toisensa jälkeen kantaa häpeää. Kirjallisuushistoria on täynnä loistavia juoppoja. Päihteiden väärinkäyttäjä on keskiössä, ja naiset nähdään yhteiskuntaluokasta riippumatta läheisriippuvaisina vaimoina. Mutta nyt esiin astuvat alkoholistiperheiden lapset ja antavat oman todistuksensa: nyt puhumme me, jotka elimme hylättyinä, puutteessa, pelon, rajattomuuden ja turvattomuuden vallassa. Kaaos, väkivalta. Kaipuu, suru. Häpeä. Kaikki me elimme hiljaisen tottumuksen alamaisina. Jotkut antoivat anteeksi ja uuden mahdollisuuden. Valvoimme, tuimme, anelimme, rukoilimme. Uskoimme, että syy oli meidän, kun epäoikeudenmukaisuudet myrkyttivät juomaveden ja sivuseikat paisuivat äkkiä käsikranaateiksi jotka lensivät huoneen poikki. Löysimme äitimme tajuttomina eteisen lattialta. Isämme hyppäsivät alas sillalta. Sisaruksemme joutuivat hasispsykoosiin. Emme kutsuneet enää kotiin kavereita. Odotimme hyvää haltijatarta. Meistä tuli mykkiä tai sabotöörejä. Toisille itsemurha oli ainoa pakotie. Joka kymmenes suomalainen on alkoholisti. Alkoholismi vaikuttaa syvästi jokaisen alkoholistin lähimmäisen elämään. Kuinka paljon alkoholisteja maailmassa on? Kuinka monta narkomaania? Lähimmäisiä on lukemattomia. Mutta vähättelemättä päihteiden väärinkäyttäjän kanssa elämisen tuskaa ja eloonjäämistaistelun kovuutta, on todettava: kaiken vaikean ja tuskallisen keskellä on myös hyvää. Jos me lähimmäiset – puolisot, vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset ja lapset – saamme tilaisuuden parantua, meille avautuu kokonainen mahdollisuuksien valtameri. Kuinka monta meitä voi olla?Lähimmäisen huhtikuu jatkuu siitä mihin Köyhän lokakuu päättyi.
Lontoon tyttö
Susanna Alakoski
audiobookbookTyttärentytär
Susanna Alakoski
audiobookbookPumpulienkeli
Susanna Alakoski
audiobookbookSikalat
Susanna Alakoski
audiobookbookDotterdottern
Susanna Alakoski
audiobookbookOktober i Fattigsverige : dagbok
Susanna Alakoski
audiobookbookHåpas du trifs bra i fengelset
Susanna Alakoski
audiobookbookLondonflickan
Susanna Alakoski
audiobookbookDagens skräckis
Susanna Alakoski
audiobookbookBomullsängeln
Susanna Alakoski
audiobookbookSvinalängorna (lättläst)
Susanna Alakoski
audiobookbook
Why Porn Stars Do Drugs
Johnny Quick
audiobookKosteusvaurioita : Kasvukertomuksia pullon juurelta
Ani Kellomäki
audiobookSummary of Stealing Fire : How Silicon Valley, the Navy SEALs, and Maverick Scientists Are Revolutionizing the Way We Live and Work by Steven Kotler & Jamie Wheal
Abbey Beathan
audiobookKärsimys ja kuolema elämän tarkoituksen kirkastajina
Timo (toim.) Purjo
bookAwake your chakras
Third Eye Hypnosis
audiobookVieras perheessä
Riitta Jallinoja
bookThe ADHD Advantage : What You Thought Was a Diagnosis May Be Your Greatest Strength
Dale Archer
audiobookÄiti, tule kotiin! : Tarina pienen lapsen surusta
Katarina Malmberg
audiobookbookSuuri suomalainen kummituskirja : Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen
Eero Ojanen
bookHenkäys : Selviytymistarina särkyneille
Minna Marsh
bookTyhjiin juotu
Kati Kuusela
audiobookbookUraopas : Työelämän lyhyt oppimäärä
Ritva Kattelus, Tom Jokinen
book