Tässä tarinassa on ainoastaan sankareita.
Esikoispoika, kaunosielu, joka osaa tehdä jalkapallostakin yksilölajin: Kentän laitoja haahuillaan omissa ajatuksissa, taivaanrantaa tavoitellen. Valmentajan yhteydenottoihin reagoidaan niin kuin kotona vanhempien, eli ehkä seitsemännen kerran jälkeen.
Kuopuspoika, enemmän styränkityyppiä. Satunnaisesti sävyisä tärppästikku, josta kummisetä lausui jo varhaisessa iässä: 2090-luvulla tullaan lukemaan tämän miehen hirmuteoista.
Edellä mainittujen äiti, joka maalaa leveällä pensselillä. Ihmetteli aikansa, etteivät hänen lapsensa viihdykään keinutuolissa lueskelemassa venäläisiä klassikoita alkukielellä. Sitten muisti, että on itsekin alan akateemisista opinnoista huolimatta lukenut venäjäksi vain yhden romaanin: Harry Potter ja viisasten kivi.
Kahden ensimmäisen isä ja viimeksi mainitun aviomies, joka koettaa kestää. Sekä perhettään että itseään: Luolamiehen ja lattepappan risteytys tahtoo ajoittain lipsahtaa Frankensteinin puolelle.
Eli ihan tavallinen perhe, joka haluaa rohkaista muitakin ihan tavallisia, ja myös epätavallisia perheitä hakemaan tarvittaessa ammattimaista apua rakkaan kivireen vetämiseen.