3.0(3)
Cupido

Syntymäpäiväni - eroottinen novelli

Mieheni oli työskennellyt jo pitkään paljon ja raskaasti. Hän lähti ovesta ulos jo kuuden aikaan, eikä koskaan tullut kotiin ennen iltakahdeksaa. Oma työni piti minut kiireisenä, joten harvoin näimme toisiamme hereillä. Se, joka tuli myöhemmin kotiin, löysi tavallisesti toisen nukkumasta joko sohvalta tai sängystä. Tänään oli syntymäpäiväni, ja olimme viimein saaneet kalenterimme sopimaan yhteen. Vaikka olikin minun syntymäpäiväni, olin luvannut Jørgenille unohtumattoman illan ja yön.

Laitoin hiukseni tiukalle poninhännälle ja aloin meikata. Jørgenistä on ihanaa, kun laittaudun häntä varten. Katsoin itseäni peilistä ja levitin hutsahtavaa, kirkkaanpunaista huulipunaa. Se korosti jo valmiiksi täyteläisiä, houkuttelevia huuliani. Sitten menin alas keittiöön, kaadoin itselleni lasillisen kylmää valkoviiniä ja otin sen mukaani olohuoneeseen. Ojentauduin divaanille ja yritin kaikkeni löytääkseni seksikkäimmän asennon, minkä pystyin.

Meni 20 minuuttia, ennen kuin viimein kuulin oven avautuvan.

Mutta jotakin yllättävää tapahtuu...

Lue myös Kyllä, Rouva.

Over dit boek

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Sommige omslagen zie je alleen als je bent ingelogd
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.