Esipuhe
Seuraava kirjani, Valo ajateltu loppuun, kertoo väsymisestäni. Siitä etten enää keksi miten kertoa mitätön, mainitsematta sitä sanallakaan. Ja turhanpäiväinen kadottaa ääriviivansa. Se hallitsee meidän elämää.
Pimeys täyttää maailmaa kuin pullottaisi mehua ja laittaisi sitruunahappoa korkin alle. Ihminen jää pullon sisälle ja kakki on niin sakeaa.
Pimeys survotaan kokonaan juuri tähän pulloon, vaikka sitä on monin verroin enemmän kuin pulloon mahtuu. Seisomme pullossa kuin tatit paskassa.
Ääriviivat ovat pelottavia. Ääriajattelua kaikessa kauheudessaan. Se jättää tyhjyyden vahtimatta kuin kynttilän verhon lähelle ilman lyhtyä.
Miksi kirjoitusten pitäisi olla helppoja? Kertoa siitä, että äärikylmällä ihmisellä on yhtä lämmin iho ja veri, mutta sielu näyttää vain pimeää puoltaan. Vaikka toisella puolella olisi saatanan olemassaolo todistettu.
Hyviä lukuhetkiä: 7.9.2025 Tampere
