Taidokkaasti valaistu näyttämö saa jonkin sisälläni läikähtämään. Loihdin mielessäni näyttelijät takaisin lavalle, etenkin pääroolia esittävän Siljen. Silje kiitti minua esityksen jälkeen, koska valaistukseni oli saanut hänet näyttämään kauniimmalta kuin hän olikaan – olin kuulemma taikonut hänen ryppynsä kadoksiin. Ei hän mitään taikoja olisi tarvinnut. Silje on enemmän kuin kaunis, myös päivänvalossa, kun hänen isoja silmiään reunustavat naururypyt ovat näkyvissä.
Silje kiitti myös Geiriä hyvästä äänisuunnittelusta. Meitä tekniikan miehiä ei kovin usein kiitellä, mutta se ei ole ainoa syy sille, miksi pidämme Siljestä. Hän on ollut mahtava koko tuotannon ajan. Niin mahtava, että olemme Geirin kanssa puhuneet hänestä kuin saavuttamattomasta tähdestä, josta meidänlaisemme voivat vain haaveilla. Hän on meitä vanhempikin ja pitää todennäköisesti muutenkin enemmän kypsemmistä miehistä.
Silmiäni kirvelee pitkän työpäivän jäljiltä. Olemme Geirin kanssa sopineet purkavamme varusteet vasta seuraavana iltapäivänä, ja Geir on lähtenyt kotiin jo vartti sitten. Mikseripöydän valo on kuitenkin edelleen päällä. Se ei ole Geirin tapaista, sillä hän on aina hyvin tarkka. Päätän jättää valon palamaan ja sammuttaa sen vasta myöhemmin yhtä aikaa valopöydän kanssa.
Yhtäkkiä kuulen jotain, ja pian esiin astuu Geir – ja hänen perässään Silje...
Lue myös Uteliaisuuden palkka.
