1.0(1)

Matkailumuistoja : Kuvaus matkasta Maaningalta lestadiolaisuuden syntysijoille Lappiin vuonna 1884

Keväällä 1884 eräs matkaaja lähti taivaltamaan jalkaisin Maaningalta kohti Lappia. Matkan ilmeisenä tarkoituksena oli päästä omin silmin näkemään ja omin korvin kuulemaan, millainen lestadiolainen herätysliike oli sen syntysijoilla. Tuolloin kohti Etelä-Suomea leviävä lestadiolaisuus oli monin paikoin sekä ihmisten huulilla että sanomalehtien palstoilla. Kaikkiin kuulopuheisiin ja mielipiteiden värittämiin lehtikirjoituksiin ei kuitenkaan voinut luottaa, vaan ilmiöön piti päästä tutustumaan omakohtaisesti.

Pitkä ja vaiherikas matka kulki halki monien Suomen historian merkkipaikkojen ja kesäisen kauniin luonnon. Jalkaisin kulkiessa oli mahdollisuus pysähtyä moniin mielenkiintoisiin paikkoihin ja kohdata lukuisia ihmisiä. Halki Pohjolan taivaltaessa sai hyvän läpileikkauksen sen ajan elämästä ja ihmisten tavoista. Eikä näin pitkällä matkalla luonnollisesti vältytty monilta hauskoilta kommelluksiltakaan.

Tämä aikoinaan Oululaisessa sanomalehdessä pitkänä jatkokertomuksena ilmestynyt matkakuvaus vie lukijansa menneeseen maailmaan tarjoten ainutlaatuisen lukukokemuksen ja ajankuvan sen aikakauden elämästä ja oloista pohjoisessa Suomessa.

Probeer 20 uur gratis

  • Lees en luister vandaag
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis

Maak van elk moment een avontuur

  • Draag honderdduizenden verhalen gewoon in je broekzak
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Lachende vrouw kijkt uit het raam van een trein, draagt een koptelefoon en houdt haar telefoon vast

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.

Gerelateerde categorieën