Over dit boek

Mitään tällaista et ole ennen lukenut.

Iso vihko on Ágota Kristófin laajaa ylistystä keränneen klassikkotrilogian ensimmäinen osa. Täysin omintakeisella, minimalistisen tarkalla ja eleettömällä tyylillä Kristóf kuvaa mitä sota ja sen seuraukset – maanpako, juurettomuus, väkivalta – ihmisyydelle tekevät.

Kaksoset elävät hylättyinä isoäitinsä kanssa menetetyssä maassa, jonka taustalla kumisee sota. On kuin he kaksi olisivat yksi ja sama, toisiinsa sulautuneet peilikuvat säröilevässä todellisuudessa. Heillä ei ole identiteettiä eikä moraalia, vain lapsen naiivi ja julma tahto selviytyä keinolla millä hyvänsä.

”Epätavallisen voimakas: niukka, hallittu, lakoninen, syvästi häiritsevä.” Sydney Morning Herald

’”Kirjallinen riemuvoitto” Aftonbladet

Ágota Kristóf (1935–2011) syntyi Unkarissa ja pakeni kansannousun aikaan 1956 Sveitsiin. Siellä hän työskenteli tehtaassa ja oppi vähitellen uuden kotimaansa kielen. Hänen ensimmäinen romaaninsa Iso vihko (suom. 1988) sai kansainvälistä tunnustusta ja se käännettiin yli kolmellekymmenelle kielelle. Hän kirjoitti myös näytelmiä ja muita romaaneja.

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.