Neuvostomaan lapset : Baltian venäläiset

Käytkö usein Tallinnassa? Tiesitkö että tallinnalaisista lähes puolet puhuu äidinkielenään venäjää? Latvian pääkaupungissa Riiassa venäjää puhuu kotonaan useampi kuin latviaa. Onko venäläisvähemmistö näissä maissa turvallisuusriski, Putinin ”viides kolonna”, kuten erityisasiantuntijat huolestuneena toistelevat?

Uudessa kirjassaan Kalle Kniivilä antaa Baltian venäjänkielisten puhua. Matkallaan maiden läpi hän tapaa 84-vuotiaan Marian, joka kertoo siitä ihanasta toukokuun illasta muutamia viikkoja Stalinin kuoleman jälkeen, kun hän Kohtla-Järven kaivoskaupungin tansseissa tapasi tulevan miehensä. 15-vuotias Kjara Riiassa valmistautuu latviankieliseen ylioppilastutkintoon, ja Tadzikistanissa syntynyt ohjelmoija Jevgeni kertoo elämästään Visaginasin venäjänkielisessä ydinvoimakaupugissa Liettuassa. Monet ovat muuttaneet paikkakunnalta sen jälkeen kun Tsernobyl-malliset reaktorit EU:n vaatimuksesta suljettiin.

Kymmenet haastattelut piirtävät monipuolisen kuvan Baltian venäjänkielisistä.

Kalle Kniivilältä on aikaisemmin ilmestynyt kaksi reportaasikirjaa: Putinin väkeä (2014, Kanava-palkinto) sekä Krim on meidän (2015).

Kalle Kniivilä on palkittu tietokirjailija ja Malmössä ilmestyvän Sydsvenska Dagbladetin Venäjään erikoistunut toimittaja. Neuvostoliiton hajotessa hän oli Kansan Uutisten kirjeenvaihtaja Moskovassa. Kniivilä on opiskellut venäjää Leningradin yliopistossa ja Itä-Euroopan tutkimusta Lundin yliopistossa.

Probeer 20 uur gratis

  • Lees en luister vandaag
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis

Maak van elk moment een avontuur

  • Draag honderdduizenden verhalen gewoon in je broekzak
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Lachende vrouw kijkt uit het raam van een trein, draagt een koptelefoon en houdt haar telefoon vast

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.


Gerelateerde categorieën