Olin matkalla etelään. Olin vähän myöhässä tänä vuonna, mutta aina tulee jotain eteen. Olin viettänyt kesän Montanassa työskennellen muutamalla maatilalla.
Elämä siellä ylhäällä on ihanaa kesällä, mutta jokainen, joka viettää siellä talven, on hölmö – tai hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa.
Mutta minulla oli toinenkin vaihtoehto, joten lähdin matkaan tietämättä oikeastaan minne olin menossa. Vain suunta oli varma.
Yksi päivä kului kuin toinenkin, ja sää paheni päivä päivältä.
En tiedä tarkalleen, kuinka kauan minulla kesti päästä Luoteis-Utahiin. Joka tapauksessa se ei ollut mikään helppo juttu – ja olen tottunut kaikenlaisiin asioihin.
Viime kädessä ansaitsen elantoni istumalla satulassa.
Talvi saapui tänä vuonna aikaisin. Ensimmäinen ohut lumikerros oli laskeutunut kukkuloiden ylle, ja oli purevan kylmä.
Oli myöhäinen iltapäivä, kun näin miehen nuotion äärellä, jonka hän oli sytyttänyt lehdettömien ja kitukasvuisten puiden suojassa.
Tulen sytyttäminen on varmasti ollut vaikeaa tuossa kosteassa tuulessa.
Ensimmäinen reaktioni oli yllätys.
Näin yhden miehen, mutta viisi hevosta.
