3.3(10)

Saattaja

Helsinki, 1941. Itseään etsivä, ujo biologian ylioppilas Laina nousee junaan kohti vanhalla rajalla sijaitsevaa kenttäsairaalaa taskussaan äidin antamat kolme seteliä ja kinuskikaramellipussi. Hänestä tulisi Punaisen Ristin apusisar, joka hoitaisi rintamalta palaavia poikia. Kyllä hän kai osaisi pistää neulan ihmisen käsivarteen? Laina on harjoitellut neulaamalla eetterin jäykistämiä perhosia museon kokoelmiin. Hän kirjoittaa museon työtoverille, Oskarille, haaveistaan: Karjalan fauna on lumoavaa, mutta erityisesti kiehtoo mahdollisuus seurata pääkalloperhosen muodonmuutosta.

Mutta poikia tulee sidottavaksi tai haudattavaksi kuin outoa omenasatoa. Kuolema vaatii uhria myös Lainalta: nuorukaiset pyytävät häneltä viimeisiä palveluksia. Univajeen ja sitä peittävien piristeiden myötä kenttäsairaalasta tulee kotelo Lainan omalle muutokselle.

Saattaja on häikäisevän kauniisti kirjoitettu, häiritsevä uni erään naisen seksuaalisuuden kehityksestä ja rajoista, joita on lajien ja valtioiden välillä - sekä niistä, joita on elämän ja kuoleman, oman ja toisen ruumiin välissä.

Sari Elfving (s. 1974 Hämeenlinnassa) on helsinkiläistynyt kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Taivaat jotka ansaitsemme ilmestyi vuonna 2019. Saattaja on hänen toinen romaaninsa.

Probeer 20 uur gratis

  • Lees en luister vandaag
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis

Maak van elk moment een avontuur

  • Draag honderdduizenden verhalen gewoon in je broekzak
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Lachende vrouw kijkt uit het raam van een trein, draagt een koptelefoon en houdt haar telefoon vast

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.