Sunnuntai sarastaa

Julma viesti menneisyydestä kertoo, ettei piina ole ohi.

Psykoterapeutti Frieda Kleinin talon lattialautojen alta löydetään ruumis. Kyseessä on mies, jonka Frieda on palkannut suojelemaan itseään.

Frieda on aina tiennyt, että hänen piinaajansa sarjamurhaaja Dean Reeve on edelleen hengissä, vaikka poliisi ei sitä uskokaan. Lattian alta löytynyt ruumis on myös viesti Friedalle. Vaino muuttuu yhä henkilökohtaisemmaksi, ja jos Frieda ei löydä Deania nopeasti, hänen perheensä ja ystävänsä ovat vaarassa.

Frieda Klein pääsee lähemmäs kuin koskaan vainoojaa, joka on jahdannut häntä seitsemän loistavan kirjan ajan.

Nicci Frenchin Frieda Klein -sarjassa unettomuudesta kärsivä psykoterapeutti pureutuu potilaidensa mielten synkimpiin sopukoihin ratkaistakseen rikoksia yhdessä Lontoon poliisin kanssa. Hän joutuu kohtaamaan kerta toisensa jälkeen pahimmat pelkonsa jahdatessaan murhaajia ja muita rikollisia.

Nicci French on kirjailijanimi, jonka takana on aviopari Nicci Gerrard ja Sean French. He kirjoittavat yhdessä psykologisia jännitysromaaneja, jotka on ylistetty taivaisiin. Nicci Frenchin romaaneja on julkaistu kolmellakymmenelläyhdellä kielellä.

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.


Gerelateerde categorieën