3.7(72)

Suurin kaikista

Ilma on ruudinsavusta hämärän harmaa. Kaikki on ammuttu, paitsi minä. Minulla ei ole edes mustelmaa.

Rikkaista rikkaimmat ja kaikkein herkimmät harvoin kohtaavat, paitsi Djurholmin lukiossa. Viisi teiniä ja hyvää tarkoittava opettaja. Tulos on katastrofi. Yhdeksän kuukautta myöhemmin 18-vuotias Maja Norberg astuu oikeuden eteen. Mitä Maja teki tai jätti tekemättä? Miten mallioppilaasta voi tulla valtakunnan vihatuin teini? Miksi hän on täällä, oikeussalissa?

Lukija seuraa oikeudenkäynnin edistymistä Majan näkökulmasta. Tyttö on omituinen, äksy mutta täydellisen ainutkertainen eikä häntä tosiaan voi koko ajan rakastaa, mutta hänen päänsä sisällä viihtyy. Maja on kuin päivitetty versio J. D. Salingerin klassisen Sieppari ruispellossa -romaanin Holden Caulfieldistä. Ehkä Maja ajautui raiteiltaan rakastuttuaan suurenmoiseen mutta vaaralliseen Sebastian Fagermaniin, maan rikkaimman suurliikemiehen poikaan, poltti siipensä suhteessa eivätkä Majan vanhemmat kuulleet hänen hiljaisia avunhuutojaan. Romaanin oikeudet on tähän mennessä myyty yli 20:een maahan. Pohjoismaiden lisäksi se ilmestyy mm. USA:ssa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa.

Malin Persson Giolito (s. 1969) on koulutukseltaan juristi. Hän asuu Brüsselisssä miehensä ja kolmen tyttärensä kanssa. Hänen isänsä on Leif G. W. Persson.

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.


Gerelateerde categorieën