(5)

Kirkkaat päivä ja ilta

E-Book


On hautovankuuma heinäkuu vuonna kolmekymmentäkahdeksan. Iida on päässyt vihdoin irti lapsuudenkotinsa otteesta, opettajaksi vieraaseen kylään, uuden elämän alkupisteeseen. Kaikki muuttuu sinä päivänä, kun häntä puree kyy; matkalla apteekkiin hän kohtaa sillalla miehen, jota ei ole koskaan aiemmin nähnyt, mutta jonka on tavallaan tuntenut aina.

Ja luotiin maailma, rakennettiin pyramidit, keksittiin höyrykone sinä ohikiitävänä hetkenä kun he katsoivat toisiaan. Hän näki kaiken heti, silmien värin, että ripset olivat pitkät, ihossa vähän hiekkaa, tämä olisi nyt menoa.

Kymmeniä vuosia myöhemmin Edla, Iidan sisko, olisi jo valmis lähtemään tästä maailmasta. Hän on kantanut koko elämänsä mukanaan sisareensa liittyvää kipeää salaisuutta, nuorena lääkintälottana kohtaamaansa asiaa, joka on määrittänyt hänen yksinäisen elämänsä suunnan.

Kun Edla nyt viimeisinä aikoinaan kohtaa sattumalta nuoren Viljamin, menneisyys saa hänet kiinni vielä kerran. Oman vaikean valintansa kanssa kamppaileva Viljami liittyy osaksi sukupolvien yli ulottuvaa tarinaa - tavalla joka on yhtä aikaa arvoitus ja itsestäänselvyys.

Inka Nousiaisen kauniit lauseet kasvavat voimakkaaksi, sydämeenkäyväksi kertomukseksi rakkaudesta. Surusta ja lohdusta. Uskosta, luottamuksesta ja päätöksistä, jotka eivät tunne muuta rajaa kuin kuoleman - jos edes sitäkään.