Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina

Runoilusta vastalääke siskosten kinastelulle?

Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat aivan uudessa, vauhdikkaassa lastenromaanissa! Nopoloiden verraton huumori kukkii, mukana kreisejä riimirunoja.

Hei kaikki lapset! Täten julistetaan runonkirjoituskilpailu, jonka aiheena on luonto. Voittajarunon lukee palkitsemisjuhlassa lausuja Mielikki Arhippainen. Hanna-äiti näkee ilmoituksen ja houkuttelee tyttärensä osallistumaan. Hän ajattelee, että Heinähattu ja Vilttitossu voisivat tehdä runoja yhdessä: "Kun pieni tyttö runoilee, hän unohtaa riitelyn". Niinhän sitä luulisi... Hanna ja Matti aavistavat jo ennalta, että tunnollinen Heinähattu on ykkönen hienolla sieniaiheisella runollaan. Vilttitossua Heinähatun ylivoimaisuus ärsyttää. Kun Mielikki Arhippainen esittää kyläjuhlassa Heinähatun voittajarunon, yleisö hämmästyy pahanpäiväisesti. Runo on järjetön kummallisine sanoineen, aivan kuin joku olisi käpälöinyt sitä. Ja miksi Vilttitossu ainoana kehuu Heinähatun aikaansaannosta?

Heinähattu ja Vilttitossu -sarjaa on rakastettu jo vuodesta 1989 lähtien. Sinikka ja Tiina Nopolan menestyksellinen yhteistyö kirjailijoina alkoi juuri ensimmäisestä Heinähattu ja Vilttitossu -kirjasta. Heidät tunnetaan erityisesti humoristisista lastenromaaneistaan, mm. supersuosituista Risto Räppääjistä. Palkitun ja taitavan Salla Savolaisen lastenkirjakuvituksia rakastetaan ympäri maailman.

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für 0 €

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.