3.3(4)

Karjala sydämessä : Ulla Mannonen Kannakselta

Tämä kirja kertoo elämästä Karjalankannaksella 1800-luvulta siihen saakka, jolloin jatkosodan jälkeen Kannas piti luovuttaa Neuvostoliitolle. Kirjan keskeisenä henkilönä on itseoppinut kansanperinteen kerääjä Ulla Mannonen.

Ulla Mannonen (1895-1958) oli monessa mielessä hyvin poikkeuksellinen nainen. Tyttönä hän janosi kirjoja ja koulutusta, mitä monet pitivät tuohon aikaan naiselle turhana. Aikuisena hän kirjoitti lehtiin, keräsi kansanperinnettä ja vanhoja esineitä, otti kansatieteellisiä valokuvia - kaikki toimia, jotka eivät ilman muuta sovi 1900-luvun alun maalaisnaisen kuvaan. Ajalle tavanomaisen naiseuden kaavaan ei sovi sekään, että hän synnytti ja kasvatti lapsensa olematta naimisissa.

Ulla Mannosen syntyessä 1800-luvun lopulla Kannaksella elettiin vielä vanhassa, perinteisessä maaseutuyhteiskunnassa. Pietarin läheisyys teki kuitenkin kannakselaisten arjesta monipuolisempaa ja paljon kansainvälisempää kuin sisä-Suomen maaseutupitäjissä. Suomen itsenäistyminen aiheutti paljon muutoksia kannakselaiseen totuttuun elämänmenoon ja jo sitä ennen modernisaatio (uudet työmenetelmät, koneet, sähkö, puhelin, autot, uudet vaatemuodit, kansanvalistus) oli alkanut muuttaa perinteistä maaseudun elämää myös Kannaksella.

Prueba 25 horas gratis

  • Lee y escucha hoy
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora

Convierte cada momento en una aventura

  • Cientos de miles de historias en tu bolsillo
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Mujer sonriente mirando por la ventana de un tren, con auriculares y sosteniendo su teléfono

Empieza hoy con este libro por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.


Categorías relacionadas