3.9(28)

Orlando

Virginia Woolfin hauskin ja kepein teos!

Klassikkoromaani leikittelee sukupuolella ja yhdistelee eri tyylilajeja.

Orlando on nuori aatelismies, joka kasvaa 1500-luvun Englannissa. Hän kulkee kepeästi vuosisatojen halki ja kohtaa matkoillaan kunkin aikakauden suuria ajattelijoita. Orlando on kunnianhimoinen runoilija, joka viettää vapaa-aikansa kosiskelemalla hovien kauniita naisia. Kolmenkymmenen ikävuoden paikkeilla hän muuttuu äkisti naiseksi. Orlandon elämä muuttuu tyystin, naisia kun koskevat aivan erilaiset yhteiskunnalliset odotukset.

Virginia Woolfin 1500-luvulta 1900-luvun alkuvuosikymmeniin ulottuva romaani liikkuu ajassa ja paikassa kiehtovasti, vailla rajoituksia. Feminismin klassikkona pidetty teos yhdistää fantasiaa, elämäkertatyylistä proosaa ja historiallista romaania. Yhtä vahvasti ovat esillä niin sukupuolen, taiteen kuin ajan teemat, sekä historia, jossa Orlando liikkuu kuin aikamatkustaja.

Orlandosta on tehty vuonna 1992 samanniminen elokuva, jonka pääosassa nähdään Tilda Swinton. Lisäksi romaanista on tehty muun muassa näytelmä- ja oopperasovituksia.

Virginia Woolf (1882–1941) oli englantilainen kirjailija, kriitikko ja tasa-arvon puolestapuhuja. Woolf on kirjoittanut useita teoksia, jotka ovat myöhemmin nousseet klassikoiksi, kuten Mrs. Dalloway, Orlando ja Oma huone. Häntä pidetään yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä kirjailijoista.

Über dieses Buch

Starte noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.

  1. Virginia’s Sisters : An Anthology of Women's Writing

    Antonia Pozzi, Fausta Cialente, Marina Tsvetaeva, Fani Popova-Mutafova, Virginia Woolf, Zelda Fitzgerald, Katherine Mansfield, Sorana Gurian, Carmen de Burgos, Gabriela Mistral, Ling Shuhua, Nataliya Kobrynska, Dorka Talmon, Anna Akhmatova, May Ziadeh, Maria Messina, Edith Wharton, Radclyffe Hall, Alice Dunbar-Nelson, Myra Viola Wylds, Charlotte Perkins Gilman, Yenta Serdatsky, Magda Isanos

  2. 4.0
    #27

    Ein Haus mit vielen Zimmern : Autorinnen erzählen vom Schreiben

    Margaret Atwood, Tania Blixen, Janet Frame, Nora Gomringer, Siri Hustvedt, Tove Jansson, Clarice Lispector, Annette Pehnt, Sylvia Plath, Judith Schalansky, Anna Seghers, Ali Smith, Antje Rávic Strubel, Virginia Woolf

  3. 4.3

    A Room of One's Own

    Virginia Woolf

  4. 3.0

    To the Lighthouse

    Virginia Woolf

  5. 1. Okt.
    4.0
    #3

    Una Habitación Propia :

    Virginia Woolf

  6. 1. Okt.
    #6

    La señora Dalloway en Bond Street

    Virginia Woolf

  7. Neu

    Night and Day : Official Movie tie-in edition read by Sally Phillips

    Virginia Woolf

  8. Neu

    50 Clásicos que Debes Leer Antes de Morir : Un viaje literario por los tesoros de la literatura universal

    Dante Alighieri, Aristóteles, Jane Austen, Charles Baudelaire, Giovanni Boccaccio, Anne Brontë, C. Collodi, James Fenimore Cooper, Fedor Mikhaïlovitch Dostoïevski, Arthur Conan Doyle, Alexandre Dumas, José de Espronceda, Gustave Flaubert, Sigmund Freud, Benito Pérez Galdós, Kahlil Gibran, Johann Wolfgang Goethe, Johann Wolfgang von Goethe, Victor Hugo, Thomas Hardy, Nathaniel Hawthorne, Vicente Blasco Ibáñez, Washington Irving, James Joyce, Mariano José de Larra, Jack London, Federico García Lorca, H.P. Lovecraft, Antonio Machado, Gustav Meyrink, John Stuart Mill, Amado Nervo, Friedrich Nietzsche, Solomon Northup, Alexander Sergeyevich Pushkin, Francisco de Quevedo, Walter Scott, William Shakespeare, Robert Louis Stevenson, Harriet Beecher Stowe, Jonathan Swift, Mark Twain, Miguel De Unamuno, Ramón María del Valle-Inclán, Julio Verne, Virginia Woolf

  9. Neu

    100 Clásicos de la Literatura Universal

    Francis Scott Fitzgerald, Mary Shelley, Lyman Frank Baum, Louisa May Alcott, Dante Alighieri, Jane Austen, Ambrose Bierce, Emily Brontë, Edgar Rice Burroughs, Lewis Carroll, Wilkie Collins, René Descartes, Charles Dickens, Emily Dickinson, Alexandre Dumas, Gustave Flaubert, Benito Pérez Galdós, Johann Wolfgang von Goethe, Thomas Hardy, E T A Hoffmann, Washington Irving, Henry James, James Joyce, Franz Kafka, Gaston Leroux, Federico García Lorca, H.P. Lovecraft, Publio Virgilio Marón, Lucy Maud Montgomery, John William Polidori, Marco Polo, Antoine de Saint-Exupéry, Emilio Salgari, Walter Scott, Mark Twain, Jules Verne, Julio Verne, H.G. Wells, Edith Wharton, Mary Wollstonecraft, Stefan Zweig, Sun Tzu, Bram Stoker, - Aristoteles, George Bernard Shaw, Henryk Sienkiewicz, Concepción Arenal, Charlotte Brontë, Miguel de Cervantes, G.K. Chesterton, Daniel Defoe, Fyodor Mikhailovich Dostoyevsky, Arthur Conan Doyle, Sigmund Freud, H. Rider Haggard, Homero, Immanuel Kant, Rudyard Kipling, Molière, Friedrich Nietzsche, Fernando de Rojas, Sófocles, William Makepeace Thackeray, León Tolstói, Voltaire, Ramón María del Valle-Inclán, Oscar Wilde, Virginia Woolf

  10. Neu

    Röster i grönskan

    Virginia Woolf

  11. Neu

    Vi är inga anständiga kvinnor

    Virginia Woolf

  12. Neu

    Främlingen på tåget: En studie i besatthet

    Virginia Woolf